[ Team Mettiset ]
01.01.2009 - 01:01

Nimeni eteen lisätään myöhemmin mamman kennelnimi Meringue’s, joka on nyt FCI:ssä vahvistettavana. Solada on thaimaalainen naisen nimi ja tarkoittaa kuuntelijaa (listener). Toisen isosiskoni Ximenan nimi on espanjalainen naisen nimi ja tarkoittaa kuuntelee (hearkening). Emäntä sanoo, että nimi on aina enne, siksi se valittiin minulle. Kutsumanimeni Sole on englannista käännettynä ainokainen. Espanjaksi Sole tarkoittaa aurinkoa ja japaniksi taivasta. Niinpä tämä nimi muistuttaa myös toisesta siskostani XingXingistä, joka on kiinaksi tähti. Mamma on ehkä saanut hiukan vaikutteita näihin meidän nimiin talomme lehmäperheiden nimistä. Siellä lehmätalossa kun nimet kulkevat suvuittain samanlaisina - on kukkia, autoja ja ABBAn lauluja.

 

Tiedän jo, että kun mamma kutsuu "Solee-Solee", niin silloin pitää juosta lujaa sen luo! Isäntä olisi halunnut antaa minulle toisen nimen, mutta mamma piti päänsä ja isäntä sai kuulemma "Veto"-oikeuden seuraavan koiran nimeen. Siihen seuraavaan koiraan toki voi mennä vähän aikaa...

 

Viikko sitten meillä oli oikein stuudio kotona. Jotain Joulukuvauksesta puhuivat. Tonttu ei olisi halunnut olla minun vieressä, vaan meinas juosta karkuun... Se piti laittaa heti järjestykseen, jotta kuvat saatiin valmiiksi. Nappasin sitä kädestä kiinni, jotta mamma sai kuvan otettua. Tämän hiukan jouluisen kuvan myötä haluamme toivottaa harrastusrikasta ja menestyksekästä uutta vuotta 2009!

 

Juttuterveisin,

Sole

  

Vega kirjoitti 01.01.2009 - 18:01
Hei Sole
Onnea aurinkoisesta nimestä! Meilläkinhän on sitten jotain yhteistä. Vega on yks tähtönen tuola taivaalla, ja tuo mun virallinen nimi Elboron Eternal tarkottaa kuulema ikuista tähteä, tai jotain sinne päin =)
Hyvää kuluvaa vuotta koko porukalle!
Kati kirjoitti 01.01.2009 - 19:38
Heipä hei Sole Mettinen. Sullon nätti nimi:)
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code