[ Team Mettiset ]
17.05.2009 - 13:29

Kun mejä-kausi avataan, niin avataan se sitten kunnolla! Tällä viikolla kuutena päivänä mejä-harrastuksen parissa vierähtänyt yhteensä 29 tuntia! Siinä ne illat ovat kuluneet metsän siimeksessä. Toki osa ajasta ollaan vaellettu ja tutustuttu Kaisan ja Mikon kanssa Raahen heinäkuun koemaastoihin eli ei kaikki aika ole ollut treenaamista. Onnistuneen kokeen järjestelyihin kuuluu maastokartoitukset mahdollisten hakkuiden osalta jo hyvissä ajoin. Tämän päivän Raahen mejä-koe siirrettiin juhannukseen. Se oli oikea ratkaisu viime päivien treenien perusteella. Edelleen tahtoo happi loppua kolmannen koiran/jäljen jälkeen. Hengitys ei ole palautunut ja kunto kuuden kuukauden sisällä olon jälkeen on arvaamaton.

Sinin jälki: Hyvää perustyötä. Ensimmäisen makauksen osoitti selvästi, toisen viiveellä. Ensimmäinen kulma tarkasti, toisen pienin suunnantarkastus kaaroksin. Kaadon löysi ja omi. Ensimmäisellä "osuudella" palautin kerran jäljelle, kun jäniksen kotipesä tuntui kiinnostavan liikaa jäljen sivussa. Yksi vilvoittelu uinti jäljellä, jatkoi omatoimisesti. Toisella osuudella jouduin kerran muistuttamaan, mitä ollaan tekemässä. Mikä hinaaja, kun on jäjellä!

Metten jälki: Ja nyt oli sitten sitä haastetta. Ensimmäisellä suoralla karhun jäljet, katko heinikkoisella suolla, kolmannella osuudella haukan höyhentämä teeri ihan jäljen ja kolmannen makauksen vieressä ja lopussa jälleen vielä tuoreemmat karhun jäljet, joita Mathlinin Mikon kanssa tutkimme sivupistoon jonkun matkaa.

Mette osoitti makauksista ensimmäisen ja toisen, mutta sen kolmannen ohitti teeren pyrstösulat suussa. Tämän arvasinkin! Katkon ratkaisi helposti, maaston avoimuus ja tuulen suunta helpotti. Yhdellä kulmalla oli hieman pyöritystä ja puurtamista jäljen päällä. Tämä oli taas heinikkoisessa kohdassa, jossa ei paljon varpuja ollut. Loppua kohti meno rauhottui. Mette lotrasi yhdessä syvässä ojassa enimmät uimahalut, jatkoi itsenäisesti. Karhun jäljet piti tutkia, mutta jatkoi taas matkaa. Kaato tuotiin ohjaajalle yllättäen, luulin jäljen vielä jatkuvan... Tämä olisi valmis VOI-luokkaan, mutta harjoitellaan vielä.

irina kirjoitti 18.05.2009 - 23:13
Mää en sitte ainakaan sinne maastoon lähe, missä karhuja tallustaa. Paskahalvaus ois taattu.
Sarrimus kirjoitti 19.05.2009 - 14:02
Metteä ei sinne karhunsyötiksi saa viiä!
Siinä ei vaaleanpunainen värikään auta jos karhu vie!
Kati kirjoitti 22.05.2009 - 23:26
Hullu harrastaja! Ihan hiki tulee näin laiskalla harrastajalla. Joo, on mulla verta pakastimessa...
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code