[ Team Mettiset ]
12.10.2011 - 08:52

     

10.10.2011 - 07:39

FI JVA Mäkiharjun Xingxing "Sini" näytti parasta osaamistaan Ruotsin maalla suorittamalla jäljestystehtävänsä erittäin varmasti ja elegantisti. Tuloksena oli ÖKL1 + HP eli öppen klass 1 kunniapalkinnolla terästettynä! Näin ollen Sini on nyt myös Ruotsin jälkivalio!

Lähtölupaa odottamassa.

12.09.2011 - 08:30

Konna terästäytyi PM-kokeessa ja jäljesti täydet pisteet! Huippua!

Kiitos Marikalle, että olen saanut lainaohjastaa Konnaa.

29.08.2011 - 07:35

Palosaaressa jäljestettiin Goldenringin mejä-mestaruus viime viikonloppuna. Ylituomarina kokeessa oli Lea Foudilainen, joka päivän päätteeksi kertoi mestaruusluokan olleen oikein hyvä mestaruusluokka. Koirat tekivät parhaansa, joillekkin koirille tuli muutamia virheitä, mutta hyvin tekivät työnsä.

Sini osallistui puollustavana mestarina ja uusi mestaruutensa! Hyvän työn teki ja pisteitä VOI1/48! Myös Mette osallistui viimevuotiseen tapaansa ja nyt tulokseksi VOI1/42p sekä 5.sija. Lisäksi Metten tytär Meringue's Wildberry "Piret" oli koonnut pisteitä mestaruusluokkaan asti kesän aikana ja teki hienon työn päivän viimeisellä jäljellä, helteisessä säässä VOI1/43p ja 4.sija!

Samalla Piret sai myös FI JVA arvon ja on ensimmäisen Meringue's valiokoira :) Onnea Piretin kotiväki!

Mejä-mestari 2011 FI JVA Mäkiharjun Xingxing, FI&SE JVA Mäkiharjun Ximena ja tyttärensä FI JVA Meringue's Wildberry

 

Kaikki osallistujat.

 

Hirvikuva Palosaaren portin toteemipaalussa.

Infotaulu portilla.

Riekko parvi sisällä.

Sini ja Mette.

15.08.2011 - 10:27

Mette osallistui kauden kolmanteen mejä-kokeeseen viime viikonloppuna Raahessa ja tuloksen kolmas ykkönen. Tasaista työtä! Tuomarina lohkolla oli Seppo Venäläinen ja arvosteli Metten suorituksen VOI1/45p arvoiseksi kuten minäkin! Toisella osuudella jäljeltä lähti kahdeksan teertä ja Mette selviytyi tästä hienosti. Mette nuuski lintujen kuopimispaikat ja jatkoi matkaa hetken niiden perään tuijotettuaan. Mainio suoritus :)

Nyt on vielä muutama koeviikonloppu edessä. Goldenringin MEJÄ-mestaruus ratkaistaan kahden viikon päästä Raahessa, joten koejärjestelyt on aloitettu. Sini osallistuu siiheen ja tekee parhaansa, vaikkei ole tänä kesänä kokeista kokemusta hakenut. Sitten odotellaan Konnan kanssa, pääsemmekö PM-kokeeseen... Sen jälkeen vaihdammekin vapaalle ja ensi kesänä minua ei sitten VOI-luokassa nähdä, jos kokeissa ollenkaan muuta kuin pari kertaa tuomarinroolissa :)  

Konna siis pääsee eläkkeelle ja Mette & Sini jatkavat ehkä joskus vanhoina mummoina tätä lajia, jos niin haluavat. Toki se tuntuu ikävältä, varsinkin kun Metten ja Sinin kanssa on niin mahtava jäljellä käydä ja Konna on Koirien Koira. Mutta joskus on tehtävä jotakin muuta tässä elämässä :)

Mette harjoitusjäljellä lainakuski-Juhan kanssa muutama viikko sitten. Tässä ratkotaan katkoa.

08.08.2011 - 16:35

Pakkasimme Volvoon kolme koiraa ja kolme naista kasseineen ja suuntasimme Norjan mejä-kokeeseen Karasjoella. Matka oli onnistunut, sillä matkalla leivottiin kaksi uutta Pohjoismaiden Jäljestämisvaliota, Konna ja Väinö kunniapalkintojen kera. Puti porokoira oli myös mukana ja löytyihän sieltä poronjälkiä, mutta ei sorkkaa. Sopuleita oli enemmän kuin osasi kuvitellakkaan - joka paikassa kuhisi ja yön hämärässä niitä viiletti pitkin, poikin pihoja ja teitä. Teillä niitä oli liiskana monta sataa... Kotimatkan 750 kilometriä teimme heti kokeen jälkeen. Ajoimme sen yhden pysähdyksen taktiikalla :) Koirat ulkoilutettiin kahdesti, mutta meillä ihmisillä oli vain yksi ruokatauko Saariselän kotipizzassa. Oli muuten hyvät pizzat! Hiukan on rytmi kääntynyt yöasentoon matkustuksen takia...

Jäljet olivat todella erilaisia ja maastot erikoisia - Up and Down! Pahinta oli Konnan jäljellä se että lähtö ja sorkka olivat samassa paikassa. Yhden kerran jouduin Konnalle sanomaan jälki ja sitten se lähti kierrokselle. Ihmetteli sekin, että mihin mennään, kun sorkkahan on jo tuossa ;) Konna klaaras homman kotiin, sanonpa vaan että huikean työn teki.

Suomalaiset levottomina odottelemassa tuloksia.

Huomaa tuomareiden miitinki puskassa! 

Kokeen paras noutaja, naapurin Väinö eli Waterfox Enrico & Tiina!

Uudet POHJ & NO JVA koirat omistajineen!

Herra Puttonen takapenkkiläisenä. Puti oli oikein sopivan kokoinen kerällä nukkuja takapenkillä.

'

Saariselän stopilla. Ihmiset ihmettelivät meidän matkaamista kolmen uroksen kanssa samalla autolla. Varsinkaan, kun koirat eivät tulleet toimeen keskenään ollenkaan. No nämä koirat ovatkin täysin hallinassa, joten reissaaminen oli kitkatonta.

'

Kiitos matkaseuralle Puttoselle, Marika ja Konna-Konjamiini sekä Tiina ja Väinö!

Tämä pitää ottaa uudestaan :) mutta minne me mentäis?

 

26.07.2011 - 12:22

Sini lähti kokeeseen viiden minuutin varoitusajalla, kun Mette ilmoitti ettei lähdekkään. Iltapäivälle osunut jäljestysvuoromme oli paahtava. Yhdellä suo osuudella ajattelin jo, ettei jälkeä voi jatkaa eteenpäin. Sini jatkoi ja lopulta pääsimme sorkalle. Katkolla Sinille tuli yksi virhe ja siitä hukka. Tuloksena kakkostulos ja pisteitä 36 on kuitenkin hyvä tulos lohkon raskaimmalle maastolle kolmen kymmenen asteen helteessä. Tuomari Jukka Hevonkorpi ja koepaikka oli Muhoksella.

Sini on kelpo tyttö! Parhaansa aina tekee. Harjoitusjälkiä ei tälle kesälle ole kovinkaan montaa tehty.

03.07.2011 - 10:57

Lauantaina järjestettiin RKK:n mejä-koe jokseenkin kuuluisassa Palosaaressa. Palosaaren maastoissa saattaa tapahtua nimittäin mitä vain...

Metten jäljellä oli riistan pyöritystä ensimmäiselle kulmalle saakka, mutta sen jälkeen meno tasoittui. Tärkeintä oli kuitenkin saada tulos, jotta koearvostelua suorittanut Nina Kujala saisi kortin ;) No sieltähän se ykkönen tuli 42 pisteellä. Tuomarina Kristina Erkkilä. Piretin jäljeltä oli lähtenyt pieni jäniksen poikanen ja Juhan ripeän toiminnan ansiosta pupu oli välttynyt joutumasta Piretin saaliiksi. Tämä "jäniskevennys" oli kuitenkin sekoittanut nuoren Pirrelin pään ja tuloksena VOI0. Tuomarina Tuula Svan.

Nyt meillä alkaa mejä-loma.

29.06.2011 - 09:14

Innolla töihin!

Nuuskuttelua.

Ja aarre löytyi!

13.06.2011 - 08:13

Meringue's Wildberry "Piret" VOI1/48p ohj. Juha (tuom. Karla Sohlman)

Malinuts Miracle Mill "Konna" VOI1/46p ohj. Erika (tuom. Karla Sohlman)

Mäkiharjun Ximena "Mette" VOI1/44p ohj. Erika (tuom. Karla Sohlman)

Illerstömmens Mink "Puti" AVO1/47p ohj. Irina (tuom. Juha Karlström)

 

Piret ja Sarvi-kiertopalkinto

OSN:n järjesti toiset mejä-kokeet Hailuodossa ja tuomarit oli kutsuttu pääosin Etelä-Suomesta "Lappiin". Lauantain jälkientekopäivä oli tukahduttavan helteinen, vielä illallakin +30C. Sunnuntai aamuna oltiinkin sitten jäätyä lauttarantaan, kun asteita oli vain +13C. Maastot olivat koirille erittäin haastavia ja rutikuivia. Vaikeiksi jäljestysolosuhteet tekeen sen, että maastot ovat pääosin jäkälää ja nyt ne olivat vetäytyneet kuin simpukat kuoreen. Varpuja ei paljolti ole missään. Sen lisäksi laajat haakkuualueet ja mereltä puhaltava voimakas tuuli tekee koiralle lisähaastetta. Silti tiimin tulostaso oli huikea! Olipa siellä porojakin metsässä, mutta onneksi ei osuneet porokoirien reitiille :)  Leni-porotyttö ekasta kokeesta nolla ja Eddie-kultsulle kokeiltiin eri ohjastajaa, mutta on niin Heikin ja Leenan perään, että mieli veti takaisin tielle loistavan alun jälkeen. Tästä on hyvä jatkaa kesää eteenpäin!

Irina ja Puti maastossa.

10.06.2011 - 15:10

OSN:n juhlaleirille oli valittu hienot puitteet Pudasjärveltä seurankunnan Hilturannan leirikeskuksesta. Viikonlopun aikana järjestettiin mejä-koe, taipparit, nome-kokeita sekä luonnetesti.

Piret ja Bailey osallistuivat taippareihin, saaliina molemmilla tällä kertaa nolla. Piret litisti linnun ja Bailey oli päivän viimeinen koira (32.) ja uupui odotteluun. Tsemppiä uuteen yritykseen Taina Ja Leena!

Piret tuo lintuja hakuruudusta Tainalle.

Tässä on Piretin taipparipöytäkirja:

Sosiaalinen käyttäytyminen: Suhtautuu ystävällisesti ja myönteisesti vieraisiin ihmisiin.

Uimahalu: Erinomainen uimahalu.

Hakuinto: Hakee koko ajan erinomaisella innolla.

Noutohalu: Ottaa empimättä riistat.

Nouto-ote: Tiukat otteet kaikista riistoista. Rikkoo yhden variksen.

Palauttaminen: Suoraan ohjaajalle.

Reagointi laukaukseen: Tarkkaavainen ja rauhallinen.

Itseluottamus ja aloitekyky: - (ei arvioitu, kun ei päässyt jäljelle)

Yhteistyö: Erinomainen yhteistyö.

Yleisvaikutelma: Tänään erinomaista uimahalua ja hakuintoa esittänyt narttu, joka valitettavasti rikkoo yhden variksen.
 

Leena ja Bailey odottavat vuoroa.

Bailey hakuruudussa, tuomarikokelas Tomi Sarkkinen opastaa.

Perjantaina arvostelin mejä-kokeessa ja lauantaina matkasimme Sinin, Konnan ja naapurin Väinö-tollerin kanssa mejä-kokeessa Ruotsiin. Väinö ja Konna jäljestivät näppärästi SE JVA tittelit, Sini oikaisi yhden kulman ja tuloksena kakkonen. Aina ei voi onnistua. Kiitos kuitenkin matkakumppaneille Tiina, Matille ja Marikalle ja onnea teille!

Huraa-Huraa-Huraaaaa uudet SE JVA - koirat!

28.05.2011 - 13:36

Perjantai iltana osallistuimme RKK:n järjestämään iltakokeeseen huikein tuloksin!

Meringue's Wildberry "Piret" korkkasi voittajaluokan Juhan ohjastaessa jäätävällä tuloksella VOI1/49p! Kelpaa siinä taustajoukon myhäillä kun koira on kaunis ja taitava, sukuunsa siis tullut :) Onnea isosti Taina, Juha ja Santtu! Kasvattaja on teistä tosi ylpeä! Ja edelleen sitä malttia, jotta ikä ehtii tuoda kokemusta Pörrille ;)

Konna ei tehnyt yhtään sen huonompaa suoritusta ja kaadolla oli pisteitä taskussa saman verran kuin Piretillä eli VOI1/49p!

Nyt meillä onkin sitten ihan muut kuviot mielessä Konjamiinin kanssa ja ehkä otetaan mukaan pari mettistä.

23.05.2011 - 07:46

Osallistuin Konnan kanssa eilen OSN:n mejä-kokeisiin Muhoksella. Tuloksena VOI1/48p ja luokkavoitto! Eli Konna jatkoi siitä, mihin syksyllä kauden päätti!!! On se vaan huippukoira! Metsässä arvostelun suoritti Rauno Koskinen ja tuomariharjoittelijana Kari Hyytiäinen. Lisäksi oppaana toimi ylituomari Jukka Välitalo, niin on Konna työtä on varmasti seurattu tarkkaan ;)

Päivä oli ihan mukava meidän sisarustiimille: Irinan Puti Ruottin maalla ROP, SERT, SE MVA ja BIS3!

 

18.05.2011 - 17:06

Kun kerran jälkiä tehdään, niin sitten tehdään myös veteraanikoirille!

Maija ja Konna viettävät kohta 9-vuotissynttäreitään ja mielen virkistykseksi tein niille jäljet. Mainio Maija loisti tehtävässä ja paparazzi-Kirsi vaani puskissa ;)

Kohta mennään!

Mammalle sorkka.

Näytetään kameranaisellekkin!

Tyylilleen uskollisena Maija kantaa sorkan tielle.

Ja Konjamiinin vuoro...

Lähtömakaus

Kylläpä nämä veteraanit olivatkin mielissään jälkitehtävistä!

11.05.2011 - 10:03

Ilmajoen MEJÄ-kokeessa 8.5.2011 Piret osoitti luokkansa ja täräytti AVO1/46p heti talvikauden jälkeen! Juha ohjasi. Piret tarvitsi vain kaksi koetta kahden AVO1 tuloksen hankkimiseen ja siirtyy kevyesti VOI-luokkaan! Kiitos Taina ja Juha taustatyölle ja Onnea koko teidän perheelle!

Tuomarina Kristina Erkkilä: "Ohjattu aloitus. Rauhallisesti, mutta innokkaasti jäljen päällä etenevä koira. Makaukset merkataan. 1.kulma tarkistuslenkillä, 2.suoraviivaisesti. 2:lla osuudella uuden metsätien ylitys tuotti päänvaivaa. Samalla osuudella toinenkin kohta, joka vaati tarkastuslenkin. Muuten erinomaista työtä."

Samana päivänä Me. Huckleberry "Milo" esiintyi Tampereen KV-näyttelyssä ja sai laatuarvosteluksi ERITTÄIN HYVÄN. Tuomarina Nils-Arne Törnlöv Ruotsista. Tästä se lähtee team Milo! Myös Milo on päässyt pari kertaa jäljelle. Hyvin Milo on sorkat löytänyt. Myös Baileylle (Me. Blackberry) tehtiin viikonloppuna eka jälki ja hyvin surffasi suopursuista sorkalle!

Loppuun vielä hieno pääkuva Me. Woodberrystä "Woodysta" Oulaisten näyttelystä. Kiitos kasvattien omistajille aktiivisuudesta viikonloppuna!

02.05.2011 - 19:12

Piret oli meillä juoksuhoidossa pari viikkoa ja hyvin aika sujui talouden valtiattarena. Viikonloppuna Piret lähti täältä "mummolasta" kotia ja on nyt jo päässyt metsään. (Kuvat on Taina Kytölä)

27.04.2011 - 06:48

Me. Huckleberry eli Milo kävi tervehtimässä. Kävimme ajamassa Milon ensimmäisen verijäljen, jonka Milo selvitti oikein hyvin. Milolla on hyvin samanlainen makauksen merkkaus kuten Mettellä ja se osasi ratkaista kulman todella näppärästi. Maasto oli aloittelevalle koiralle vaikeahko, sillä se oli suurimmalta osalta jäkälää. Kaatona ollut sorkka kiinnosti :)

Lähtömakaus. Jussi näyttä Milolle jäljen alun.

Sitten lähdetään nuuskuttelemaan.

Kulma ja makaus. 90-asteen käännös kulmalla seuraavalle osuudelle.

"Täällä se jälki menee!"

Lopussa sorkka kaadon palkkana ja isännältä kehut.

25.04.2011 - 07:57

Karppi rauhoitetaan lähtömakaukselle.

Lähtömakaus osoitetaan ja Karpin pitäisi nuuskia se kunnolla.

Sitten matkaan. Karppi jäljestää ilmavainulla, mutta jäljen tuntumassa.

Makaus löytyy ja pisteet kerätään taskuun :)

Jäljen päästä löytyi sorkka, jonka nappaa ja tuo ohjaajalle.

Karppi kehutaan ja kiitetään sorkan löytämisestä. Koiran ilon ja riemun onnistuneesta työstä näkee kaikki!

Sole risteilee jäljen päällä.

Kaadolla häntä heiluu.

21.03.2011 - 08:23

FI JVA Mäkiharjun XingXing "Sini" jäljesti viime vuonna valtakunnallisen GR:n mejätilaston kakkoseksi! Tämä on loistava suoritus, sillä Sini osallistui vain neljään kokeeseen ja saavutti kaikista ykköstulokset! Laatu siis korvaa määrän :) Samalla nämä hienot suoritukset toivat Sinille Pohjois-Pohjanmaan Kultaisten MEJÄ-koira 2010 tittelin!!!

Vuoden 2009 P-P Kultaisten mejä-koira oli FI&SE JVA Mäkiharjun Ximena "Mette" eli vallan topakasti ovat sisarukset jälkityönsä tehneet. Palkinnoksi siskokset saivat ilmaiset mejä-kokeet. Metten "palkinnolla" Sini aloitti VOI-luokan ja saapa nähdä pääsekö Sole aloittamaan AVO-luokan Sinin palkinnolla?

 

Viime vuosi oli menestyksekäs ohjaamillani koirilla - 11*ykköstä, 2*kakkosta, 1*kolmonen ja 1*nolla sekä kolme uutta valiota:

FI JVA Mäkiharjun XingXing "Sini" 4 x VOI1 (180p), FI JVA, Goldenring MEJÄ-mestari 2010

FI & SE JVA Mäkiharjun Ximena "Mette" 2 x VOI2 (71p), ÖKL1 SE JVA

Lainakoirat:

bpmu C.I.B. FI KVA & JVA & AVA FIN KVA & TVA & MVA Malintus Miracle Mill "Konna" 2 x AVO1 (52p) 3 x VOI1 (140p) FI JVA

lbn JVA Jummi-Jammin Rammstein "Risse" 1 x VOI1 (48p)

lpku Tuulenkuun Erätuulenkuiske "Eki" 1 x VOI3 (27p), 1 x VOI0

Kiitokset koirien omistajille! Tulevana mejä-kesänä rauhoitutaan ja aloitellaan taas AVO-luokasta :) Toki Mettelle on luvattu yksi VOI-startti :)

 

16.10.2010 - 06:50

10.10.2010 osallistuin siskoni Marikan belgianpaimenkoiran malinois Konnan kanssa mejä-kokeeseen Ähtärissä loistavin tuloksin!

Konnan eteneminen mejässä on toki ollut murskaavaa. 

1.8.2010  Hailuoto AVO1/47p

8.8.2010 Tornio AVO1/48p

15.8.2010 Pyhäntä VOI1/46p

29.8.2010 Pyhäntä VOI1/45p

5.9.2010 Vihanti VOI2/37p (Marikan mejäili eka kertaa)

 ja nyt saavutettiin VOI1 49/50 pisteellä luokkavoitto! Samalla Konnasta tuli ensimmäin belgi FI JVA! Lisäksi sen titteli riviin lisätään kuudennen lajin valioarvo! Huippuhienoa!

FI KVA (HK3) & AVA & JVA FIN KVA (JK3) & TVA C.I.B POHJ & FI & SE & NO & EE MVA JV-03 BH TK4 JK3 HK3 AGI3 EK1 Malintus Miracle Mill!

Upeata tehdä näin monipuolisen Konjamiinin kanssa yhteistyötä! (Kuva Jossun blogista)

27.09.2010 - 20:29

Piret on ollut meillä muutaman päivän juoksuhoidossa. Rauhallista porukkaa, vaikka kuva on otettu ensimmäisenä iltana. (Edestä: Piret, Karppi, Sini, Maija)

Tässä syy, miksi meillä ei ole mattoja missään. Karppi rakastaa siivoamista eikä matot koskaan ole siellä missä niiden pitäisi olla! (Tämän vuoden vanhan kännykän kamera vaan on tosi huono!)

Karppi pääsi pitkästä aikaa jäljelle, sillä edellisen kerran se jäljesti heinäkuussa. Menohaluja ainakin löytyy!

Tavoilleen uskollisena Karppi merkkasi makaukset maaten. Kaadoksi laitettiin pikkusorkka, kun kerran etelässäkin niitä kokeissa käytetään :) Eipähän tule sitten yllätyksenä, jos joskus eteen tulee! Vähänkö leuhka, kun ei voinut edes kameraan kurkistaa... Ylpeänä kantoi kuitenkin autolla saakka. Sole oli vähän sitä mieltä, että missähän se sorkka on, kun kaadolla odottikin pieni peurankinttu.

16.09.2010 - 19:59

Sini ja kesän palkinnot. Vain Hailuodon muumimuki puuttuu... Sorkka taitaa olla tärkein :)

12.09.2010 - 20:43

Sini ja Mette osallistuivat GoldenRing:n MEJÄ-mestaruuskokeeseen Loimaalla, Turun liepeillä.

Sini voitti VOI1/43p tuloksella ja Mette nappasi pronssia VOI2/34p tuloksella! Mettelle siis yksi hukka määrätietoisesta poistumisesta jäljeltä. Tuomarina mestaruuskokeessa oli Rauno Koskinen. Sinin mestaruuden myötä GoldenRing:n MEJÄ-mestaruuskoe siirtyi ensi vuodeksi tänne Pohjois-Suomeen meidän järjestettäväksi. 

Palkintojenjaon jälkeen tuomarien kanssa yhteispotretissa sekä voittaja että avoimen luokan parhaat koirat. (kuva Pia Kyllönen).

Perjantai iltana lähdimme ajelemaan kohti Nokiaa ja yövyimme Piian CW-hotellissa. Lauantai aamuna jatkoimme matkaa koepaikalle, jossa piti olla klo 9. Etelässä jäljet nimittäin tehdään kahteen kertaan, joten olihan jo se meille pohjoisen harrastajille erilainen kokemus. Tosin maastotkin olivat hiukan erilaiset, kuin mihin kotiseudulla on tottunut. Oli kallioita ja kukkuloita ihan joka lähtöön. Peuroja alueella oli myös runsaasti, sen huomasi myös Metten ja Sinin jäljestyksestäkin, että riista oli liikkunut. Jäljet tehtyämme lähdimme ajelemaan yöksi Naantalin kylpylään, jonka saunan lämmössä lämmiteltiin metsäpäivän jälkeen. Lisäksi kävimme syömässä Tammikellarissa kunnon pihviannokset.

Mette ja Sini rentoutumassa & valmistautumassa tulevaan kokeeseen Naantalin kylpylässä lauantai iltana (kuva Kirsi).

 

Sunnuntai päivä vietettiin sitten taas metsän siimeksessä. Tässä tytöt odottelevat vuorojaan autossa. Mettelle tuli arvonnassa päivän toinen jälki ja Sinille kuudes eli toiseksi viimeinen. (kuva Kirsi)

Ja tavaraa oli luonnollisesti paljon mukana, kun vaihtovaatteita ja sadekamppeita sekä koirien varusteita. Hyvin Kirsi mahtui vielä tähän takapenkille istumaan, kun kuljetimme myös tuomarin autossa ensimmäiselle jäljelle. (kuva Kirsi)

Palkintojen jako alkoi illalla puoli seitsemän aikaan ja yhteiskuvan jälkeen lähdimme ajelemaan kohti Raahea. Kotimatkaa kertyi 567 km ja kotona oltiin klo 02:30.

Ja tämä Sinin ja Metten retki mestaruuskokeeseen ei olisi onnistunut ilman Launosen Kirsiä. SUURKIITOS KIRSILLE, että lähdit tekemään jälkiä nallukoiden puolesta nyt ja kuten myös tämän kesän aikana!!!!! Näin molemmat koirat pääsivät osallistumaan kokeeseen! Nöyrä kiitos ja kumarrus mettisiltä. Kiitos myös Irinalle ja Hilkalle niiden tärkeiden viimeistelyjälkien vedosta, kun en itse metsään päässyt :)

05.09.2010 - 19:24

Kasvattaja ylpeänä onnittelee Meringue's Wildberry eli Pirettiä!!!

Piret on astunut äitinsä jalanjälkiin hienosti ja aloitti mejä-uran hienosti vain 9 kuukauden ikäisenä saavuttaen heti AVO1/45p suhteellisen haastaviksi tunnetuissa Palosaaren maastoissa! Ei ollut hidastanut supikoiran raadot eikä lukuisat hirvenjäljet! Onnea Piret! Lämpimät onnittelut koko taustatiimille!

MEJÄ Pyhäjoki 5.9.2010 tuomari Jouni Simonen

"Hyvä, ohjattu lähtö. Piret lähtee jäljestämään innokkaasti ja jälkitarkasti. Jälkitarkasti edetään lähes osuuden loppuun, jossa Piret jää tutkimaan aluetta tarkemmin, mutta jatkaa omatoimisesti jäljestystä. Kulmalle tullaan jäljen päällä ja kulma mennään suoraviivaisesti makaus tarkasti merkaten. Toinen osuus jälkitarkkaa jäljestystä supinraadosta huolimatta. Toinen kulma oikaistaan sisäkautta ja makuu jää näin ollen merkkaamatta. 3. osuus reipasta jäljestystä pienillä tarkastuslenkeillä. Sorkalle tullaan jäljen päällä ja sorkka noudetaan ohjaajalle. Erinomainen suoritus ensikertalaiselta."

09.08.2010 - 07:36

Sinin huikea putki metsästyskoirien jäljestämiskokeessa sai eilen jatkoa Keminmaassa. Koeviikonloppu oli Sinille kolmas peräkkäinen, Sini jäljesti kolmannen peräkkäisen VOI1-tuloksen pistein 47/50 ja saavuttaen samalla FI JVA (Suomen jäljestysvalio) arvon!

Ohjasin samaisessa kokeessa Konna the malinoisin uransa toisessa startissa toiseen AVO1-tulokseen pistein 48/50 ja näin Konna siirtyi voittaja luokkaan! Päivän päätteeksi kävin vielä maastossa lainalabukan Jummi-Jammin Rammsteinin eli Rissen kanssa ja jäljestyö oli VOI1 48/50 suoritus! Huikea päivä siis kerrakseen! Kolme koiraa ohjattuna ja kaikille ykköstulokset! Tuomarina sektorilla Mikko Taipaleenmäki!

Sini on saanut luvan tulla lähtömakaukselle! (kuvat Kirsi Launonen)

Löysin sen! Voiko koiralla olla tyytyväisempää ilmettä?

01.08.2010 - 23:01

Tänä viikonloppuna osallistuimme OSN:n Hailuodossa järjestämään mejä-kokeseen. Mäkiharjun XingXing eli kotoisemmin Sini teki tasaista tulosta starttaamalla toisen kerran VOI-luokassa ja saavuttaen toisen VOI1-tuloksen 45-pisteellä! HIENOA SINI!!!

Lisäksi kartturoin Konna the Malinoisin uransa ensimmäisellä mejä-jäljellä AVO1/47p tulokseen! Hyvä Konna!

28.07.2010 - 10:48

Lauantaina Me. Blackberry "Bailey" esiintyi Kemin kaikkien rotujen koiranäyttelyssä ja oli ROP-pentu! Tuomarina Hannele Jokisilta! ONNEA, team pikku-Bee!

Sini eli Mäkiharjun XingXing korkkasi hienosti metsästyskoirien jäljestämiskokeen voittajaluokan sunnuntaina Muhoksella Pohjois-Pohjanmaan kultaisten järjestämässä kokeessa. Sini jäljesti hienosti ykköstuloksen ja oli kokeen paras voittajaluokan koira! Lisäksi Sini sai haltuunsa Herttuan Malja-kiertopalkinnon vuodeksi! Hyvä Sinttu!

Tuomarina Marika Ahola, VOI1/45p:

"Rauhallinen ja ohjattu lähtö. Koira jäljestää maa- ja ilmavainua käyttäen edeten sopivaa vauhtia. Kaikki osuudet edetään osin tarkasti ja osin ihan jäljen tuntumassa. Koko matkalla tehdään pari isompaa tarkastusta jäljen sivuun. 1. kulma taittuu loivalla takakaarroksella ja 3. kulma taittuu tarkasti. 2.kulma, jolla katko, selviää molemminpuolisilla laajoilla tarkastuskaarroksilla. Makauksista 1. ja 4. merkataan pysähtyen, 2. kävellään yli ja 3. mennään ohi. Kaadolle tullaan sivusta ja koira jää makaamaan sorkan viereen. Hyvä jälkipari."

Koesuorituksen arvostelu:

Jäljestämishalukkuus 6/6

Jäljestämisvarmuus 11/12

Työskentelyn etenevyys 9/10

Lähdöt, kulmat, makaukset 11/14

Käyttäytyminen kaadolla 3/3

Yleisvaikutelma 5/5

12.07.2010 - 21:36

Mette osallistui pitkästä aikaa mejä-kokeeseen Suomessa, sillä taukoa oli 11 kuukautta. Yhdellä kulmalla mahdollisuus uimiseen vei Metten mielenkiinnon jäljestykseen ja siitä hukka. Tosin helteinen ilma ja jäljestys oli iltapäivällä, joten varmasti teki mieli uida... Tuomarina Jouni Simonen ja pisteitä kaadolla tallessa 37p!

 

05.06.2010 - 21:24

Mette osallistui tänään Gällivaressa MEJÄ-kokeeseen ja saavutti hienolla työskentelyllä Ruotsin jälkivalion arvon.

"En tik som arbetar lungt och metodiskt klarar sin uppgift säkert."

Reissu oli pitkä, mutta mukava. Kiitos reissuseurasta Kaisa ja SE JVA Foxi! Kuvia tulossa lisää myöhemmin...

Karppi oli pitänyt kotona sillä aikaa oikeata vasikkarallia sekä sisällä että ulkona. Huomenna vien sen ulkoilemaan ilman kauluria ja maanantaina poistetaan loput tikeistä, mitä neiti ei vielä ole itse saanut irroitettua. Tätä kirjoittaessa karppi oli löytänyt eteisessä olleista matkakasseista limsapullon, pureskellut korkin rikki ja limsat oli lattialla. Onneksi se oli vain puolen litran pepsi-pullo... Eli hyvin on Karppi toipunut leikkauksesta :)

Näkymä mökin ikkunasta Dundretille.

Mette lähdössä aamun ensimmäisenä jäljelle. Jälki lähti tuon punaisen rakennuksen takaa.

Metsästä löytyi sorkka.

Metsku ja kaadon tarkempi maistelu.

Kaisa ja Foxi jäljestivät seuraavana. Lunta satoi ja lämpötila oli noin +3 kylmällä pohjoistuulella terästettynä.

08.05.2010 - 10:07

Karpi kävi tutkimassa elämänsä toisen jäljen.

Lähtömakaukselle levisi kuin sammakko, kun liina ei meinannut antaa periksi.

Jälki jäljestettiin suunta selvillä. Makaukselle pysähdyttiin mallikkaasti ja se syötiin viimeistä murua myöten.

Karppi on ihan selvästi Sinin tyyppinen jäljestäjä. Sekin on ymmärtänyt "Kaato" sanan merkityksen tosissaan, sillä tällä toisellakin jäljellä Karppi kellahti sorkan viereen makoileen. 

02.05.2010 - 13:19

Karppilla on nyt ikää 5,5 kk, joten oli aika päästä sekin jäljelle. 

Ekaharkka: Jälki n.100 metriä, 1.kulma, ikä 16h

"Lähtömakauksen nuuskii ja lähtee varovaiseen jäljestykseen. Ensimmäisellä osuudella pari pistoa sivuun, mutta korjaa kurssin hyvin. 1.makaus syödään hartaasti mettisten tyyliin ja pieni kulma tarkasti. Toisella osuudella eteneminen reipastuu. Sorkasta saa ilmavainun ja nenä nousee varvuista loppumatkalla. Karppi hyppää tasajalka hypyllä sorkan päälle ja saa hillittömän hepulin. Lopulta nuolee sorkan ja laittaa viereen makaamaan kuten Sini-tätinsä."

Eka kertaa jälkimetsään...

Ensimmäiset leskenlehdet iltapäivälenkillä kuvattuna.

Ja Maija taas pisti parastaan! Lähti lenkillä irti ollessaan hieman omille poluilleen ja toi tuliaisena hirvensorkan. Kantoi "tuoksuvan" saaliinsa onnellisena kaksi kilometriä kotia... Ei ollut muilla asiaa tälle sorkalle.

Iltasella kävi Piret ja Milo kylässä. Milolle näytettiin Karpin metsästä löytämä sorkka, jonka Milo päättikin omia itselleen kokonaan. Piti vielä irti päästyään käydä sorkkapussia nuuskimassa. Kovin on innokas on Milo riistan perään...

Piret "keto-orvokki" tuli ja ehti nähdä myös Milon. Piretille sorkka oli tuttu juttu. Sitten Piret pääsi kirmaamaan Karpin ja Solen kanssa ympäri pihamaata...

11.10.2009 - 18:43

Ihana syyssää ja kotona koko viikonloppu!

Tänä aamuna fiilisteltiin Metten kanssa kahdestaan viiden asteen pikkupakkasessa. Olin tehnyt eilen kahden merkin jäljen - yksi lähdössä ja toinen kaadolla, jonka senkin otin sorkkaa viedessäni pois. Mette otti pari vauhtipyörähdystä maassa (piehtaroi) lähtöluvan saatuaan, makauksen merkkasi selvästi ja ratkaisi katkon. Katkolla sai hieman hillitä menoja haluja, kun tahtoi ihan laukata ja etsiä jatkoa. Sorkalle löydettiin mallikkaasti. Mahtava jäljestysinto!

Viikonlopun koiraharrastusten ja lenkkeilyjen lomassa saimme taas pari multakuormaa pihalle levitettäväksi. Pihatielle pitäisi hommata uudet sorat. Ja rohkeana aion vielä siirtää pari pensasta paikasta A paikkaan B... Ja lähimetsän raivauskin on vielä vaiheessa. Pari viikkoa sitten myrsky kakaisi meidän isosta pihakuusesta kaksoislatvan. Sekin pitäisi raahata pois. Onneksi latvus putosi aidan ulkopuolelle. Taitaa tulla lähtö kohta koko kuuselle, jos noin laho on...

05.10.2009 - 07:41

Viime viikonlopun vietimme Laihian maastoissa. Kävin Eki porokoiran kanssa kokeessa ja saaliina oli AVO2/36p. Tuomarina Kari Muje. Ensimmäisen osuuden alussa yksi poistuminen hirvenjäljille ja hukka. Uuden lähdön jälkeen ensimmäisellä kulmalle suht suoraan, makaus osoitetaan, kulma tarkasti. Toinen osuus aika lailla jäljen tuntumassa. Toisen makauksen osoitti selvästi, mutta kulma takakaarroksella. Kolmannella osuudella enemmän polveilua jäljen molemmin puolin. Sorkan nosti kans takakaarroksella - ensin läheltä ohi ja sitten äkkiä u-käännös. Siinä minun mielestäni jäljestyskokonaisuudessaan. Hieman kävi Eki liikaa kierroksilla lähdössä. Viimeinen harjoituskerta jäi meiltä välistä, kun olin itse niin kovassa flunssassa. Mutta tulos on aina tulos! Hilkan Sinikalle myös AVO2!

Lauantaina sää oli ihana syyssää jälkiä tehdessä, mutta eilisen aamupäivän saikin kävellä vesisateessa. Iltapäivällä hieman kirkastui. Metsä oli todella märkä koko päivän. Kiitos Hilkalle matkajärjestelyistä! Eilen illalla kotimatka oli jo aika raskas. Olisikohan sittenkin pitänyt lähteä jo ennen tulosten julkaisua??? Matkaa oli yli 300 km ja vettä satoi kaatamalla Kokkolaan asti. Lisäksi illatkin alkavat olla jo melko pimeitä. Kotia päästiin kunnialla!

21.09.2009 - 20:03

Nyt on helppo hymyillä!

SM-MEJÄ 2009 arvokilpailu saatiin onnistuneesti järjestettyä! Sää oli aurinkoinen ja lämmin, hieman yökosteus kasteli maastossa, mutta se ei haitannut. Oli kunnia päästä arvostelemaan juniori-tuomarina karsintaan. Perjantai-iltana meillä oli tuomaripalaveri, jossa sovimme tiukat pelisäännöt karsintaan. Eli makauksista hyväksyttiin lauantaina vain selvästi pysähtymällä osoitetut - pelkkä makauksen katsominen ei riitä...

Pidin tunnelma ja tulos blogia SM-tapahtumasta, tässä linkki http://www.sm-meja2009.vuodatus.net/

Sinne on luvassa vielä tällä viikolla lisää kuvia.

04.09.2009 - 23:14

Tänään löytyi metsästä sorkka Sinillä ja Solellla! Hyvin klaarasivat homman! Sole vauvelillakin oli melko kinkkinen jälki - mutkaa, mäkeä ja tien ylitystä.

03.09.2009 - 13:12

Metku kävi eilen treenaamassa pikkasen kinkkisen jäljen. Jälki oli taas vaan nykästy metsään eli merkkejä ei ollut. Makauset löytyi ja sorkka. Ollaan ensiviikonlopun PM-kokeen varakoira no1. Meillä ei vaan ole kohta millä treenata yhtään koissua. Veret on loppu pakkasesta...

27.08.2009 - 21:13

Sole kaadolla (Huom! Alkaa neidoksi muuttua pikku penneli...)

Sole jäljellä

Sole kulmalla

Maija into pinkeenä menossa

Mutkat suoriksi - pikkusen oli Maija-Rouvalla kiire!

Eli harkkajäljet Solelle ja Maijalle onnistuneesti takanapäin.

Tässä vielä yksi kuva, kun Mette mussuttaa lähtömakausta kolmen viikon jäljestystauon jälkeen..

.

Ja lammaspaimen sorkalla...

21.08.2009 - 08:10

Eilen illalla kävimme Sinin ja Solen kanssa jäljestämässä pienet harjoitteet. Ilmavainuisella Sinillä oli kyllä hiukan miettimistä jäljellä, se ei ollut helppo, mutta tavoite saavutettiin. Sole oli touhua täynnä, mutta osasi keskittyä loistavasti. Sole-penneli on oivaltanut, mistä tässä jutussa on kyse. Koepaikat pitää jakaa ensi vuonna tasaisesti, mutta varmoja koepaikkoja on vain kuusi ja koiria viisi? Maijallekkin kun on luvattu yksi koe. Ehkä Solen treffit rhodesiapoika Nuutin kanssa siirretään? Vai miten on Kirsi?

Tätä kirjoittaessa Sole oli pöllinyt vessasta kaksi vessapaperirullaa ja koristellut pihan...

16.08.2009 - 19:32

Mahtavaa! Tänään Eki näytti, mistä on pieni porokoira tehty! Uskomaton suoritus! Iina nosti arvalla minulle niin tuttuun tapaan päivän viimeisen jäljen. Aamulla kävin opastamassa kaksi ja purkamassa yhden jäljen, jonka jälkeen valmistauduimme omaa suoritukseen Ekin kanssa. Irina, Iina ja Otto olivat lähteneet aamulla kuuden aikaan ajelemaan koepaikalle ja hyvin ehtivät. Liekö Irina nukkunut ollenkaan edellisenä yönä...

Kun meidän lähtövuoro tuli, Irina lähti lasten kanssa koepaikalle odottelemaan. Ekin lähtömakaukselta lähti ensin kolme koppeloa vasempaan ja sitten neljä oikeaan - se oli sitten siinä, ajattelin. Vaan hetken mietittyäni, rauhoitin Ekin ja lähdimme jäljelle. Loistava suoritus, jonka kolmannella osuudella lentoon lähteneen viisi koppeloa olivat harhauttaa, mutta Eki palasi uskollisesti kertakiellon jälkeen työätehtäviinsä. Kaadolle ja pisteitä jäljellä AVO1/49p. Jahka saan koearvostelun käsiini, lisään tekstin tänne Cool Tuomarina Lea Foudilainen ja koepaikka oli Siikalatvalla!

"Rauhallinen, varma lähtö. Maa- ja ilmavainua käyttävä, tasaisesti etenevä työskentelijä. Jäljen päällä tapahtuvaa työtä. Kolmannella osuudella jäljen vierestä lentoon lähtevä teeriparvikaan ei vie mennessään - ohjaajan Eitä uskotaan. Linnut kuitenkin aiheuttavat tarkistuskaarroksen. Makaukset merkataan selvästi. Kulmat suoraviivaisesti. Kaato löytyy ja sorkka kiinnostaa kovasti. Vallan mainio suoritus!



Ensi vuodelle on siis ruuhkaa tiedossa jälkivaljaisiin...

Hieno koepäivä kaiken kaikkiaan! Naapurin Tiinan Väinö-tollerille tuli VOI1/49p ja Kaisan Foxista FI & NO JVA! Mikon Eetukin nappasi ykkösen, mutta makauksia jäi metsään...

LISÄYS: viime torstaina siis treenit jäljet Ekille, Sinille ja Solelle. Solelle oli ihan oikea jälki, jossa oli osuuksilla matkaakin.

09.08.2009 - 21:48

Tornion reissu oli hieno, vaikkei poroja eikä jäkälää nähtykkään Nauru

Mette Mannonen hankki kynttilät pinkkiin JVA-kakkuun hienolla VOI1/46p tuloksella! Tuomarina Mikko Taipaleenmäki ja helle hiosti päivän viimeisenä metsään lähtenyttä Metteä melkoisesti. Kyllä ohjaajakin hikoili, joko helteestä tai jännityksestä...

Kotia palattua Mette sai hyvin ansaitun super-ruoka-annoksen ja laittoi heti nukkumaan. Kotijoukotkin (pääosin Sole) olivat olleet taas puuhakkaina meidän ollessa reissussa. Sole oli huomannut raollaan olevan pesuhuoneen oven, vetänyt pyykit alas kuivaustelineestä ja luutunnut niillä lattiat. Lisäksi kakara oli popsinut puolikkaan pesusienen ja järsinyt juuriharjan palasiksi. Kaikkea se keksiikin. Ei auttanut, kun heti ensi töikseen oksennuttaa se suolalla, jotta maha saatiin tyhjäksi vaahtomuovin ja muovisen juuriharjan palasista...

Kiitos kaikille mukavasta viikonlopusta! Ehkäpä otamme uusiksi ensi vuonna? Jospa sitä makoisaa hanhipaistia kertyy Erkkilöiden pakkaseen tänäkin syksynä Eddien avustuksella Hymy

02.08.2009 - 20:17

Mette ruletti tänään Limingan Mejä-kokeessa: VOI1/47p!

Tuomarina Lea Foudilainen ja päivän viimeisenä päästiin matkaan. Kävin itse ensin arvostelemassa kolme koiraa, mutta mukavasti päivän sujui! Lämmintä oli ja onneksi Mettellä oli mahdollisuus vilvoitella jäljellä.

27.07.2009 - 20:51

Yömejä vesittyi täysin. Kova vesi sade kasteli porukat täysin mennen tulle ja palatessa. Oli ihan sama, mitä metsään puki päälle vai pukiko ollenkaan... Litimärkä oli sittenkin. Onneksi koekansa oli järjestelyihin tyytyväisiä ja tuomarit kehuivat koepaikkaa. Kiitos vielä paikan loppusiivous rutistukseen osallistuneille! Kiitos Mikko, Kaisa, Kati, Irina, Minna, Tiina V, Taina ja Juha! Minusta ei nyt paljon apua ollut :(

Eki olisi halunnut saalistaa karhua, eli kahdesti poistui määrätietoisesti karhun jäljille.  AVO0, mutta positiivisesti hienot kulmatyöskentelyt ja makausten näytöt! Mette ei ollut oma itsensä ollenkaan eikä jäljestänyt yhtään. Pyöri VOI-nollan ennen ensimmäistä kulmaa. Lähdin Metten kanssa tielle merkitsemätöntä reittiä olimme vähän aikaa jo kunnolla hukassa metsässä. Koskaan en ole ennen metsään eksynyt, joten tunne oli kamala. Ja tietenkin tämä tapahtuu silloin, kun ei ole puhelinta, kompassia saati sitten gps:ssää mukana. Aikani harhailtua, pysähdyin miettimään mitä teen. Siinä samassa huomasin ihan tuoreet karhun jäljet, joten päätin etten sinne jää apujoukkoja odottamaan. Päätin luottaa koiraani ja annoin sille vapaat käpälät. Mette kävelikin suoraan autolle! Ihana koira! Oli siinä harmaan sateisessa säässä hiukan hankala luovia ilman kompassia. Ei ollut auringosta apua. Lisäksi minua vaivasi melkoisesti oikea silmä, johon oli aikaisemmin aamulla opastaessani osunut kuusen oksa. Vesi valui silmästä ja näkö oli sumea. Lopulta en uskaltanut edes autolla ajaa, vaan Kytölän Taina ajoi minut autoineen kotia. Kiitos vielä siitä!

Kotia päästyäni ja auton tyhjennettyä, minut vietiinkin sitten TK:seen. Silmän sarveiskalvossa haavaumia, joten lääkekuurille  ja sairaslomalle. Merirosvolappu silmillä tässä yritän nyt jotain naputella, mutta hieman on hankalaa, kun etäisyyksien arviointi yhdellä silmällä on vaikeampaa.

Eli melko huonosti viime viikko meni: GPS unohtui auton katolle, kun tein viimeistely jäljet Mettelle ja Ekille maanantaina ja sitä ei enää ole löytynyt, kännykkä "hukkui ja kuoli" sadetakin taskuun gepsiä etsiessäni, molemmat koekoirat tekivät todella huonot suoritukset ja tämä silmä! Solekin söi taas kaksi kirjaa ja yhden kengän - miten se ehtiikään! Nyt olen tämän viikon vain silmät kiinni ja lepään.

Ehkä yksi ihana muisto viime viikosta jää, nimittäin Maija-Mainio jäljesti aivan mainiosti, vaikka se olikin harjoitus jälki Cool Kyllä Maija osaa, jos haluaa, vai mitä Kirsi ja Hilkka? Ai niin! Kävi Sole-Polekin tomerasti nuuskuttelemassa!

06.07.2009 - 08:36

Mette nuuskutteli Kuhmon MEJÄ-kokeessa hienot 49 pistettä! Piste putosi kolmanella osuudella muutamien pyörähdysten takia ja Metten tuomaroi Seppo Venäläinen. Maasto oli jälleen todella vaikea kulkuista välillä, mutta eipä se menoa hidastanut. Kuhmon koe oli hirmu kova tasoinen, peräti 17 koiraa sai VOI1-tuloksen. Mette oli luokan 2. paras, kun luokkavoitto meni Kaisan Foxille! Mahtavat fiilikset meillä kokeessa!

"Lähtömakaus esitutkitaan, jonka Mette sitten tutkii ja syö. Mette jäljestää tarkasti kaikki osuudet, paitsi kolmannella osuudella pyörimistä. Kaikki makaukset merkataan pysähtymällä. 1-kulma, jolla katko, selviää rengastamalla, 2. ja 3. tarkasti. Kaadon kantaa ohjaajalle."

Kotijoukot olivat olleet puuhakkaina johtajan poissa ollessa. Sole oli retusoinut Metten makuupatjasta superlonit taivaan tuuliin ja minun kaksi kenkää - tietty eri paria! Viime torstaina kävimme pikkutreenit: jäljestin Sinillä kahden kulman jäljen, Sole nuuskutteli 100 metrin kaarroksen - yhden kerran matkalla ihmetteli ja katsoi, kun perässä tulikin muitakin. Mette jäljesti yhden kulman verran ja matkaa oli kolmesataa metriä. Hyvin viimeistely meni, jos Kuhmon kokeen tulosta katsoo! Hyvä Mette!

Lisätäänpäs tähän muutama kännykkäkuva:

Maija & Mette

Sole & Maija

Sonkku-pomppu

Maija Marenki

Neiti 7kk, korkeus 53cm ja paino 27kg!

22.06.2009 - 11:35

Elämä on yhtä mejää. Perjantaina eli juhannusaattona arvostelin Raahen mejä-kokeessa yhden AVO ja viisi VOI-koiraa. Sää suosi, sillä pilvinen, +9 celsiusta on mitä loistavin mejäkeli! Lauantaina kävinkin tekemässä sitten omille koirilleni jälkiä ja pari muuta ihan verryttelymielessä Nauru. Eilen iltapäivällä jäljestettiin.

Maija: Maijalle tein ns. yhden krepin jäljen, eli vain kaadolla oli kreppi, jonka sorkkaa viedessä otin pois. Maija löysi jäljen ja lähti työskentelemään. Matkalla oli yksi makaus ja se merkattiin loistavasti. Matkalla oli kulmia, mutta jäljen päästä löytyi sorkka, jonka Maija kantoi tielle. Muori oli tohkeissaan...

Sole: Päivän postitiivinen yllätys. Pikkuiselle tein kaarevan jäljen, noin 100 metriä. Jäljen ikä oli 18h. Sole sai itse etsiä jäljen ja sen jälkeen työtehtävään kehoitin yhdellä käskyllä. Sole nuuskutteli ihan jäljen päällä ja kaadolle tultuaan nappasi sorkan suuhun ja kantoi tielle. Tämähän osaa!

Valjaissa valmiina lähtöön...

Maasta se pienikin ponnistaa...

Kaato!

Sini: Sini oli sitä mieltä, että tänään sorkan voi hakea joku toinen. Motivaatio nolla. Uimaan kyllä kelpas mennä... Sini oli tosin päivän viimeinen ja varmaan aika kypsä.

Mette: Mettelle teimme normaalia hankalamman jäljen. Kulmia oli kolme ja katkokulmia sekä makauksia kaksi. Maasto oli vaativaa, ainakin minun nilkalleni. Ensimmäinen kulma takalenkillä, muut paremmin. Jälki kulki lähimmillään 15 metrin päästä vilkkasta maantiestä ja siihen tehtiin myös tuore poikkijälki juuri ennen jäljestyksen alkua. Mette ei huomioinut näitä häiriötekijöitä ollenkaan. Kaato löytyi ja Mette kantoi sen iloisena. Oikein hyvä suoritus.

Eki: Eki lappalainen lähti lähtömakaukselta töihin. Jäljen päällä 1.kulmalle, makauksen osoittaa. Toisella osuudella tekee kolme lenkkiä ja kurvia tuulen alapuolelle, palaa itse jäljelle. 2.kulman takalenkillä, mutta makauksen osoittaa. Eki ei välitä tienylityksestä mitään ja jatkaa matkaa. Kolmas osuus tuulta vasten ja suoraan kaadolle, jonka nuuskii. Vielä yksi harjoitus ja sitten mennään kokeeseen. Minä ohjasin ja Irina keräsi merkkejä.

Hilkan Sinikka kävi harjoittelemassa isojen ojien ylityksiä tummassa synkässä kuusikossa. Eka ojalla empi ja vaati tukea, mutta kaksi viimeistä ojaa hyppäsi jo vauhdilla yli!

Päivän viimeiseltä jäljeltä tielle tultaessa otin saappaan pois kipeästä jalasta ja nilkutin sukkasillaan autolle. Hulluja on monenlaisia... Nyt taitaa alkaa se harjoitteluloma, jo ihan tämän Rantsilan kokeessa loukkaantuneen ja viime syksynä murtuneen jalan takia. Meillä on nyt aloitettu säilörehuteko ja tämän päivän lomailen Cool.

15.06.2009 - 10:13

Mette osallistui Siikalatvan MEJÄ-kokeeseen 14.6.09 ja sai tulokseksi VOI2 / 37p.

Metten arvosteli Rauno Koskinen: "Koiralle osoitetaan lähtömakaus ja ohjataan sopivavauhtiseen ja maavainuiseen jälkityöhön. Kaikilla osuuksilla tehdään pieniä tarkasteluita jälkiuralta pois, mutta itsenäisesti aina takaisin. 1.kulma, jolla katko, oikaistaan suoraan veretyksen alkuun. 2.kulma ensin pieni pyörähdys ja löytyy herkkupala maasta, sitä mutustellaan ja sitten määrätietoisesti sen jättäjän jäljille, 1.hukka. 3.kulma pienellä lenkillä kulman takana. Makauksista kolme osoittaa hienosti ja yksi nopeasti pysähtyen. Kaadolle suoraan, se otetaan suuhun."

Hyvä harjoitus jälki, maasto oli aikalailla vaativa (ojia ojien vieressä ja melkoista kivikkoa lopussa). Mettellä riitti kuitenkin sinni, vaikka ukonilma nousikin juuri päälle ja helle painosti. Prinsessalla oli vain pää valkoinen, kun jäljeltä tielle päästiin. Ja sitten mentiin uimaan...

07.06.2009 - 20:30

Sini ja Mette osallistuivat PP-kultaisten järjestämään MEJÄ-kokeeseen Muhoksella. Sini selvitti jäljen hienosti, AVO1/47p tuomarina Lea Foudilainen. Sini siirtyykin nyt VOI-luokkaan, joten taidamme startata vasta ensi vuonna seuraavan kerran. Mettekin löysi hirvensorkkia tai oikeastaan niiden jättämiä jälkiä, kun hirvet olivat juosseet jäljen poikki monta kertaa. Harmi, kun se ei saanut niitä kiinni...

Superkiitos kuitenkin Leenalle Metten jäljen teosta! Ehkä Mette sitten ensi kerralla onnistuu, onhan sen taulu 0 - 1 - 0 - 1 - 0...

02.06.2009 - 08:37

Lauantaina kävin jäljestämässä Eki the porokoiran ja Foxin kanssa. Ekin jälki oli simppeli avo-luokan jälki. Ikää jäljellä oli 24 h. Pari kertaa Ekin piti hirvenjälkiä tutkia pitempään. Makaukset osoitti ja kulmat ratkaisi. Sopiva vauhti jälleen! Foxilla oli vaikea jälki, mutta ratkaisi harjoitteen.

Sunnuntaina pääsi Sini valmiille jäljelle, jonka Kirsi ja Aleksi olivat tehneet. Jäljellä oli muutama konnuus, ensimmäinen osuus meni ihan lammen rantaa, ja uimaanhan Sini lähti. Tuli kyllä itse takaisin ja jatkoi jäljestystä omatoimisesti. Kulma oli vanhalla kivisellä hakkuuaukolla, makauksen nyt osoitti. Vaikka oli kuuma keli, vaikea jälki ja paljon hyttysiä, saavutti Sini määrätietoisesti maalin. Kiitsi ratkaisi omansa, mutta matkavauhtiin tulee kiinnittää jatkossa huomiota. Sini pääsi jaljestyksen jälkeen uimaan merelle.

Sunnuntaina kävi Sole Kaisan uimakoulussa - kun etujalat eivät enää ylettäneet pohjaan, piti kääntyä äkkiä rantaa kohti. Kova aallokko vähän haittasi pennun uimaan lähtöä. Mette kloorasi malliksi ja kovasti olisi Solenkin tehnyt mieli ulapalle lähteä. Ehkä jo ensi kerralla...

Maanantaina olikin jo Metten vuoro päästä jäljelle. Ensin kävimme katsomassa, kuinka Hilkan Sinikka selvitti oman jälkensä ja Sinikka osoitti olevansa koevalmis! Metten jälki oli sen uran vaikein: viisi kulmaa, katko ja kaksi makausta sekä pituutta runsaasti yli normaalin harjoitusjäljen. Yli puolet jäljestä kulki rutikuivalla jäkäliköllä ja yhtään viilentävää vesiojaa ei matkalla ollut. Kaato löytyi ja Metten työskentelyä oli ilo seurata Pusu. Ensi viikonloppuna Mettellä edessä ensimmäinen voi-startti.

24.05.2009 - 20:41

Osallistuimme Sintun kanssa Muhoksen mejä-kokeeseen. Tuloksena AVO2/33 tuomarina Jouni Simonen. Palkintosijan laski kolmannella osuudella riistan näyttäytyminen - kanalintu lähti säkättäen jäljen vierestä ja kiellosta huolimatta Sini paineli perään. Pisteitä pudotti makausten merkkaamattomuus. Koejäljellä Sintulla on kiiree kaadolle, eikä makauksia osoiteta. Lopulta Sini vain hymyili, kun saavuttiin muutoin mainiosti menneen jäljestyksen jälkeen kaadolle. Eli kahden viikon päästä uudestaan...

Olipa kiva nähdä tuttuja! Erkkilän Leenalta tuli mukava sponsorilupaus seuraavaan kokeeseen Cool Aikoo kuluttaa saappaan pohjia Metten puolesta...

22.05.2009 - 22:08

Mette löysi peuransorkan jäljen päästä, samoin Kiitsi. Ja sorkka tuotiin kotia pikkusiskolle maisteltavaksi. Kirsi ohjasi molemmat koirat ja minä vain arvioin niitä jälkijunassa. Huomenna taas jäljentekoon OSN:n kokeeseen!

21.05.2009 - 21:28

Aamuvarhain lähdimme Mikon kanssa jäljentekoon. Kun Eetun ja siskoni Irinan Ekin (lpk) jäljet oli tehty, tuli Hilkka kaverikseni metsään. Hilkan kanssa teimme jäljet Sinikalle (knn) ja Sinille. Sen jälkeen tein vielä pienet jäljet yksikseni Solelle ja Kiitsille.

Sole: Pikkuinen kävi nuuskuttelemassa jäljeltä saaliin (6h)

Sini: Jälki oli perinteinen avo-malli. Eka kulma tarkasti, makauksen olisi voinut osoitta huomattavasti paremmin. Toinen kulma suoraan yli, täyskäännös omatoimisesti, haki kolmannen osuuden alun, mutta ei pr**hana näyttänyt makausta ollenkaan. Kolmas osuus suoraan kaadolle. Pisteitä jäi turhaan metsään... Innokkaalla tuulella, omat jalat krampissa, kun sai jarrutella.

Eki: Ihqu! Tätä lisää! Nyt taitaa mulle tulla neljäs koira treenattavaksi tälle suvelle... Eki oli edellisen kerran käynyt jäljellä kaksi vuotta sitten. Ja Mikon ja Hilkan sanoja lainatakseni: mitäpä tätä treenaamaan :) kokeeseen vain! Kyllä me nyt kuitenkin vähän taidetaan harjoitella...

Myös Eetu ja Sinikka osoittivat olevansa jälkikoiria ja kummankin jäljelle oltiin saatu ihan kivasti haastetta. Jäljen päässä meillä oli tänään oikea koirien pikku tikkari, nimittäin peuran sorkka.

Kun viimeinen koira oli illalla jäljestetty, tuli minulle taas uusi kaveri metsän laitaan, nimittäin Kirsi. Nyt lähdimme vielä tekemään Mettelle VOI-vaikeutta ja haastetta sekä Kiitsille jotain uutta elämystä. Kun Metkulan ja Kiitsin jäljet oli saatu muhimaan huomiselle, lähdettiin vielä ajaman Kiitsin kanssa pikkujälki. Ja sorkkahan sieltäkin löytyi...

Tätä se on, kun on puoli vuotta neljän seinän sisällä sairastanut. Pakko päästä metsään!!!!! Ensi viikonloppuna Sinillä on mejä-koe Muhoksella. Toivottavasti Sini onnistuu!

PS. Lisäsin tulevat tapahtumat blogiin - aika yksipuolinen kesä Cool

17.05.2009 - 13:29

Kun mejä-kausi avataan, niin avataan se sitten kunnolla! Tällä viikolla kuutena päivänä mejä-harrastuksen parissa vierähtänyt yhteensä 29 tuntia! Siinä ne illat ovat kuluneet metsän siimeksessä. Toki osa ajasta ollaan vaellettu ja tutustuttu Kaisan ja Mikon kanssa Raahen heinäkuun koemaastoihin eli ei kaikki aika ole ollut treenaamista. Onnistuneen kokeen järjestelyihin kuuluu maastokartoitukset mahdollisten hakkuiden osalta jo hyvissä ajoin. Tämän päivän Raahen mejä-koe siirrettiin juhannukseen. Se oli oikea ratkaisu viime päivien treenien perusteella. Edelleen tahtoo happi loppua kolmannen koiran/jäljen jälkeen. Hengitys ei ole palautunut ja kunto kuuden kuukauden sisällä olon jälkeen on arvaamaton.

Sinin jälki: Hyvää perustyötä. Ensimmäisen makauksen osoitti selvästi, toisen viiveellä. Ensimmäinen kulma tarkasti, toisen pienin suunnantarkastus kaaroksin. Kaadon löysi ja omi. Ensimmäisellä "osuudella" palautin kerran jäljelle, kun jäniksen kotipesä tuntui kiinnostavan liikaa jäljen sivussa. Yksi vilvoittelu uinti jäljellä, jatkoi omatoimisesti. Toisella osuudella jouduin kerran muistuttamaan, mitä ollaan tekemässä. Mikä hinaaja, kun on jäjellä!

Metten jälki: Ja nyt oli sitten sitä haastetta. Ensimmäisellä suoralla karhun jäljet, katko heinikkoisella suolla, kolmannella osuudella haukan höyhentämä teeri ihan jäljen ja kolmannen makauksen vieressä ja lopussa jälleen vielä tuoreemmat karhun jäljet, joita Mathlinin Mikon kanssa tutkimme sivupistoon jonkun matkaa.

Mette osoitti makauksista ensimmäisen ja toisen, mutta sen kolmannen ohitti teeren pyrstösulat suussa. Tämän arvasinkin! Katkon ratkaisi helposti, maaston avoimuus ja tuulen suunta helpotti. Yhdellä kulmalla oli hieman pyöritystä ja puurtamista jäljen päällä. Tämä oli taas heinikkoisessa kohdassa, jossa ei paljon varpuja ollut. Loppua kohti meno rauhottui. Mette lotrasi yhdessä syvässä ojassa enimmät uimahalut, jatkoi itsenäisesti. Karhun jäljet piti tutkia, mutta jatkoi taas matkaa. Kaato tuotiin ohjaajalle yllättäen, luulin jäljen vielä jatkuvan... Tämä olisi valmis VOI-luokkaan, mutta harjoitellaan vielä.

12.05.2009 - 11:34

MEJÄ-kauden avasi viime pyhänä Kruunupyyn mejä-koe, jossa olin arvostelemassa. Henki kulki suhteellisen hyvin, vain viimeisellä jäljellä yskin aika lailla kahdella ensimmäisellä osuudella. Kokeen innoittamana kävin eilen aamulla tekemässä harjoitusjälkiä omille koirille ja illalla jäljestin.

SOLE: Penneli valjastettiin ensimmäistä kertaa mejä-valjaisiin ja liinoihin. Sole on nyt 5,5kk vanha eli saman ikäisenä Mette ja Sinikin aloittivat. Solen kanssa kävelimme ja nuuskuttelimme suopursuja metsässä. Kunnes Sole äkkäsi lähtömakauksen. Eli pentua ei viety lähdölle vaan makaus vain löytyi metsästä. Makauksen tarkasti nuuskiuttuaan alkoi melkeinpä tippa tipalta jäljestys omatoimisesti. Kaikki varvut piti nuuskia. Loppua kohti vauhti parani ja hupsis - sorkka löytyi! Jälki oli kahden tunnin ikäinen ja 20 metriä pitkä.

SINI: Sinille oli tehnyt 400 metrin luikerruksen kahdella makauksella. Yhdellä isolla ojalla Sini haki jatkoa ojan reunoista molempiin suuntiin. Sitten ponkaisi ojan yli ja jatkoi matkaa. Ensimmäisen makauksen osoitti paremmin kuin toisen. Ihan hyvä kauden aloitus ja sieltähän se kaato löytyi. Jälki oli helppo Sinille, kun kulmat olivat vasemmalle. Jäljen ikä 11 tuntia. Hitsin voimakas otus, pipo oli turhaan päässä ja hanskat puuttu.

METTE: Mettellä oli tapahtumarikas, 500 metrin mittainen jälki. Löysi kaikki kolme makausta ja osoitti ne selvästi. Ensimmäiselle makaukselle vielä pyörsi takaisin, että huomaathan mitä tässä on! Ensimmäinen kulma tarkasti, toinen suunnantarkistuksella ja kolmas hieman ulkokautta kaartaen. Katko ok, aloitti hakemisen oikealta. Kaadolle hypyllä. Välillä metsätie hiukan hämmensi, mutta selvitti itsenäisesti. Viimeinen osuus jäljen sivussa, tuulen alapuolella. Jälki oli reilut 11 tuntia vanha.

MAIJA: Tänä aamuna päätin yllättää Maijan ja otin sen valjaat naulakosta (olivat hämähäkin seiteissä ja pölyssä). Menimme Metten eiliselle jäljelle ja mitään merkkejä metsässä ei enää ollut. Muistelin vain tapahtumapaikat ja olihan siellä niitä luonnonmerkkejä :). Lähtömakauksen tutkittuaan Maija lähti omaan persoonalliseen tapaan porskuttamaan eteenpäin. Eka kulma jälkitarkasti, ensimmäinen makaus tutkittiin tarkoin. Toinen kulma oikaistiin hieman sisäkautta, toinen makaus loistavasti. Katkolla Maija haki jatkon laajoilla kaarroilla, kuten yleensä. Kolmas makaus ohitettiin, sen paikkaa en muistanut eikä sitä selvästi osoitettu. Kulma hieman pitkäksi, mutta sitten jatkettiin suoraan kaadolle, jonka omi itselleen. Kyllä Maijan kanssa on mukava jäljestää, vauhti on sopivaa, Mette ja Sini kuopii liikaa eteenpäin ja niitä joutuu jarruttamaan. Ja lisäksi kun Maijan tyylin tuntee niin hyvin ;)  Jäljen ikä 22 tuntia. Eli eipä haitannut, että olimme Metten kanssa jäljen jo sotkeneet. Kyllä Mainio Maija sen ratkaisi.